SDP sai olla alkuvuoden pitkälti rauhassa, sillä median huomio keskittyi puolueisiin, joilla oli puoluekokoukset tänä vuonna. Ei siis ole kovin ihmeellistä, että loppukesästä luuppi on kääntynyt jälleen punaiseen joukkueeseen. SDP:n mahdollista puheenjohtajavaalia on arvioitu esimerkiksi täällä, täällä ja täällä.
SDP pitää puoluekokouksen heti ensi helmikuun alussa. Mikäli johtoa mielitään vaihtaa, on juuri nyt aika alkaa tapahtua – vähintään kulissien takana. Tieto mahdollisesta kisasta pitäisi mielestäni olla myös virallisesti puolueen jäsenten tiedossa siinä vaiheessa, kun syksyllä valitaan puoluekokousedustajia.
En aio tässä kirjoituksessa ottaa kantaa puolueen nykyisen puheenjohtajan puolesta tai vastaan. Aika näyttää, täytyykö sellainen kannanotto tehdä. En koe, että SDP:n ongelma tai ratkaisu ongelmaan on puolueen puheenjohtaja. SDP on edelleen joukkopuolue, jossa tekijöitä ja erilaisia ääniä on runsaasti. Sen vuoksi pidän epätodennäköisenä, että puolueen puheenjohtaja voisi ikinä olla jokaisen puolueen jäsenen ja kannattajan mieleen. Ja koska näin ei ole, löytyy aina niitä tyytymättömiä, jotka näkisivät paikalla mieluummin jonkun toisen.
Todellinen puolueen puheenjohtajan vaihtamisen halu riippuu suhdanteista. Mikä on puolueen (gallup)kannatus, kuinka lähellä vaalit ovat, koska on seuraava mahdollisuus vaihtaa, onko paikalle tulijoita, jne. Itse uskon siihen, että politiikassa avoimelle paikalle on aina tulijoita. Tämän vuoksi paikkoja ei turhan herkästi julisteta avoimeksi valtaapitävien toimesta.
Puoluekokous on joka tapauksessa paikka, jossa valitaan jälleen SDP:n eturivi. Voidaan siis hyvillä mielin käydä keskustelua siitä, millainen sen eturivin pitäisi olla. Haluan keskustella asiasta ilman nimiä, puhtaasti siltä pohjalta millaisia profiileja toivoisin näkeväni puolueen johdossa. Ja vaikka kimmoke tälle kirjoitukselle onkin puoluekokouksessa, koen puoluejohdon muodostuvan myös eduskuntaryhmän johdosta, jonka kokoonpanoon puoluekokouksen valinnat luonnollisesti vaikuttavat.
No, miten estetään tilanne, että puheenjohtajaa vaihdetaan kuin sukkia yhden käyttökerran jälkeen? Miten puolueen jäsenet ja toivottavasti koko ajan laajeneva kannattajakunta saadaan luottamaan puoluejohtoon?
Vastaus on monipuolisuus. Kuten jo aiemmin totesin, keskeisiä pestejä on puolueessa monia. Joukkopuolue antaa arvoa muillekin, kuin puolueen puheenjohtajalle. Kun eturivistä löytyy monenlaisia profiileja, useampi jäsen ja kannattaja kokee samaistumista puoluejohtoon.
Tällä hetkellä tilanne on se, että niin puolueen puheenjohtajana, puoluesihteerinä kuin eduskuntaryhmän puheenjohtajanakin istuu enemmän tai vähemmän keski-ikäinen ay-liikkeestä ponnistava mieshenkilö.
Kyllä, olen tietoinen ketkä ovat puolueen varapuheenjohtajia. Kyllä, olen tietoinen ketkä ovat eduskuntaryhmän varapuheenjohtajia. Ei, minulla ei ole mitään nykyisiä johtohenkilöitä vastaan.
Monikasvoisuus ei vaan toteudu, jos keskeisissä pesteissä olevat henkilöt ovat kuin samasta puusta veistettyjä. En haluaisi vähätellä varapuheenjohtajien merkitystä, mutta omien empiiristen havaintojeni mukaan varapaikat huomioi lähinnä puolueen oma media. Ja tietysti maakuntalehdet, jotka nostavat jokaisen omalle seudulle tipahtaneen paikan arvoon ylimpään.
Sen sijaan valtakunnallisessa mielessä näkyviä paikkoja ovat puolueen puheenjohtajan, puoluesihteerin, eduskuntaryhmän puheenjohtajan ja ehkä jossain määrin puoluevaltuuston puheenjohtajan paikat. Näiltä paikoilta pitäisi löytyä useampaa sukupuolta, eri ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä – eri puolilta maata.
Jos ja kun jotain vaihdoksia helmikuussa tehdään, toivon puoluekokousedustajilta viisautta valita monipuolinen puoluejohto. Silloin useampi poistuu kokouksesta voittajana.
Ps. Vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri Marko Varajärvi kertoi pitkässä blogikirjoituksessaan jättävänsä Vasemmistoliiton moniäänisyyden puutteen takia. Hän muuten siirtyy demareihin.