Törmäsin jokin aika sitten Twitterissä tviittiin, jonka mukaan kokoomuksen Paula Risikko olisi todennut, että kokoomuslainen kateus ei toivo toiselta pois vaan ittelle kans. Totta tai ei, mutta tämä sai minut pohtimaan sitä, miksi SDP:n sanotaan aina olevan “käsi toisten taskulla”. Perustuuhan tämä kokoomuslaisen kateuden määrittely siihen, että on olemassa myös toisenlaista kateutta. Sitä, jossa otetaan toisilta pois käymällä heidän taskuillaan.
Ajattelutapa juontaa tietysti juurensa verotukseen. Sosialidemokraatit pitävät verotusta oikeudenmukaisena tapana rahoittaa julkisia palveluita ja sitä kautta lisätä tasa-arvoa yhteiskunnassa. Progressiivinen verotus yhdistettynä julkisten palveluiden turvaverkkoon on sitä, että jokainen antaa kykyjensä mukaan ja jokainen saa tarpeidensa mukaan.
Oikeisto on vääntänyt tämän periaatteen kuitenkin siihen, että sosialidemokraatti on kateellinen siitä, että joku on jotain elämässään saavuttanut ja haluaa viedä sen pois. Tämän takia demarit “rakastavat verotusta” ja ovat aina “käsi toisten taskulla”.
Vaikka oikeisto omien tarkoitusperiensä takia vääntääkin demareiden ajattelutavan täydellisen nurinkuriseksi, on siinä jotain ajattelemisen arvoistakin.
Veronmaksu tuntuu oikeudenmukaiselta silloin, kun koetaan että maksetuille veroille saadaan vastinetta. Suurelta osalta suomalaisista löytyy varmasti solidaarisuutta tinkiä omastaan ja auttaa isänmaata laihojen vuosien yli, mutta jossain vaiheessa maksettujen verojen ja koetun hyödyn pitää taas palata samalle janalle. Oikeistohallitus murentaa tällä hetkellä hyvinvointivaltiota valtavalla vauhdilla ja pelkään pahoin, että perimmäisenä tarkoituksena on vain heikentää keskiluokan veronmaksuhalukkuutta. Miksi kukaan haluaisi maksaa veroja saadakseen palveluita, jotka toimivat huonosti?
Hyvinvointivaltiomme perustuu verotukseen. On äärimmäisen vaarallista, jos se aletaan yhdistää kateuteen. Silloin häviää luottamus keskeisintä rakennuspalikkaamme kohtaan. Kun SDP nyt oppositiossa valmistautuu palaamaan takaisin vallankahvaan, on meillä oltava selkeä näkemys siitä, millainen on 2020-luvun hyvinvointivaltio ja miten se rahoitetaan. SDP:n on palautettava keskiluokan luottamus hyvinvointivaltioon ja sen rahoitustapaan eli verotukseen.
Kuitenkin, vaikka nykyhallituksen rajuja leikkauksia vastustetaan, en usko että niiden peruminen tekemällä heti perään veronkorotuksia on yhtään suositumpaa. Ellei sitten veronkorotukset näy suoraan parempina palveluina veronmaksajille.
Ja on myös myönnettävä, että jossain kulkee veronmaksajien saturaatiopiste: tämän enempää emme omilla verorahoillamme rahoitettuja julkisia palveluita halua. Mikä on SDP:n vastaus tähän? Missä on julkisen sektorin ja veronmaksun yläraja?