Liikennevalot Hämeentien ja Nummenpuistokadun risteykseen

Valtuustoaloite

Vilkkaasti liikennöidyn Hämeentien ja Nummenpuistokadun risteyksessä tapahtuu säännöllisesti läheltä piti -tilanteita ja monesti jopa liikenneonnettomuuksia. Hämeentie on kaksikaistainen molempiin suuntiin. Nummenpuistokadulta molemmista suunnista Hämeentielle vasempaan käännyttäessä moottoriajoneuvon kuljettajan tulee ylittää kaksi kaistaa. Hämeentiellä ajonopeus on 50 tai 60 kilometriä tunnissa, riippuen ajosuunnasta. Hämeentielle liittyminen vallitsevilla ajonopeuksilla on varsinkin ruuhka-aikoina haastavaa. Moni vaaratilanne johtuukin siitä, kun Nummenpuistokadun suunnalta tuleva moottoriajoneuvon kuljettaja aliarvioi Hämeentietä pitkin tulevan ajoneuvon nopeuden. Kevyt liikenne on ohjattu kulkemaan Hämeentien yli kevyen liikenteen siltaa pitkin. Vaaratilanteet liittyvätkin nimenomaan moottoriajoneuvojen käyttäytymiseen risteyksessä.

Ehdotan, että liikenneturvallisuuden parantamiseksi risteykseen lisätään liikennevalot tai tehdään muita liikenneturvallisuutta lisääviä toimenpiteitä.

Valtuustoaloite on jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 14.12.2020

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.