Globalisoituvassa maailmassa Suomen menestymisen valttikortti on osaamisintensiivinen talous. Korkeaa osaamista edellyttävät työt lisääntyvät koko ajan, joten myös korkeasti koulutettujen ihmisten tarve kasvaa. Osaamistason kehittymiseen vaikuttaa merkittävästi koulutusmäärät etenkin korkea-asteella sekä tietenkin annettavan koulutuksen laatu.
Tällä hetkellä Suomen osaamistason nousu on pysähtynyt ja samalla merkittävien kilpailijamaiden osaamistaso jatkaa nousuaan. Suomessa käytännössä kaikissa ikäluokissa korkeakoulutettujen osuus on niin korkealla, kuin se nykyisillä koulutusmäärillä voi olla. EU2020-strategian mukaan Suomessa vähintään 42 prosenttia 30-34 -vuotiaista tulisi olla korkeasti koulutettuja. Vuonna 2012 luku oli 41 prosenttia ja ennusteiden mukaan nousua ei ole nähtävillä ilman koulutusmäärien muutosta.
Suomen kilpailukyvyn turvaamiseksi osaamistasoa on siis pyrittävä edelleen nostamaan. Koulutuksessa määrä ja laatu eivät kuitenkaan ole joko-tai -valintoja. Kireän taloustilanteen vuoksi haluamme yhtä aikaa enemmän ja parempaa, vähemmällä rahalla. Tämän vuoksi viime vuosina erityisen tarkastelun kohteeksi on noussut läpäisy: tällä hetkellä suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä sekä sisään että ulos pääseminen on liian hidasta.
Toisen asteen koulutuksesta korkea-asteelle siirtyminen ei aina tapahdu suoraan, vaan moni jää koulutusasteiden väliin odottamaan sisäänpääsyä korkeakouluun. Osa tästä väliajasta selittyy asevelvollisuuden suorittamisella, mutta paljon on kiinni myös opiskelijavalintajärjestelmään liittyvistä ongelmista. Vuosittain hakijoiden joukossa on merkittävä määrä ihmisiä, joilla on jo korkeakoulututkinto tai opiskeluoikeus korkeakoulussa. Tästä syystä moni ensikertalainen hakija jää ilman opiskelupaikkaa korkeakoulussa. Esimerkiksi vuonna 2012 aloittaneista ammattikorkeakouluopiskelijoista 14 prosentilla ja yliopisto-opiskelijoista 23 prosentilla oli jo jokin korkeakoulutukinto suoritettuna.
Tällä hetkellä siirtymää toiselta asteelta korkea-asteelle pyritään vauhdittamaan kiintiöimällä aloituspaikkoja ensikertalaisille hakijoille. Tällä paitsi tasoitetaan sitä eroa, mikä toiselta asteelta juuri valmistuneen ja useampaan kertaan pääsykokeisiin lukeneen hakijan välille on ehtinyt syntyä, myös painostetaan nuoria pohtimaan entistä tarkemmin mihin haluaa kouluttautua.
Kehitys on kuitenkin ongelmallinen sen vuoksi, että alanvaihdon hankaloittaminen asettaa nuorille varsin kovat paineet siitä, että toisen asteen loppuvaiheessa tulisi tietää mitä aikoo elämällään tehdä. Kieltämättä yhteiskunnan näkökulmasta on tehotonta, että oppiala valitaan ottamalla opiskelupaikka vastaan ja kokeilemalla onko oikealla alalla. Opiskelualan vaihtaminen johtuu kuitenkin monesti hyvin inhimillisistä syistä sekä tiedon ja ohjauksen puutteesta.
Kiintiöiden lisäksi on tarpeellista miettiä nykyisenlaisen pääsykoejärjestelmän ja ylioppilaskirjoitusten välistä suhdetta. Tällä hetkellä koulutusjärjestelmämme testaa lukiossa läpäisyä ja heti perään korkeakouluun pääsyä. Yleissivistävä lukio on ennen kaikkea jatkokoulutukseen valmistavaa koulutusta, jossa ei opiskella ammattiin. Lukiosta valmistuvan nuoren näkökulmasta kahden peräkkäisen kokeen järjestelmä on tarpeeton.
Lisäksi alan vaihtamisen on oltava mahdollista tulevaisuudessakin, jos on syystä tai toisesta tehnyt väärän valinnan koulutuspolullaan. Aina tulee myös olemaan suuri joukko ihmisiä, jotka tarvitsevat uudelleenkouluttautumista työuransa aikana. Toiset edellisten töiden loppumisen vuoksi, toiset taas vaikkapa sairauden takia. Näille ihmisille emme voi aiheuttaa koulutuksellisia umpiperiä, vaan heidän mahdollisuutensa elinikäiseen oppimiseen on turvattava erillisillä siirtymäväylillä kiintiöiden sitä estämättä.
Keskustelussa työurien pidentämisestä on puututtu myös siihen, että suomalaisessa korkeakoulussa viihdytään kansainvälisesti vertaillen liian kauan ja varsinaiselle työuralle päästään varsin vanhana. Huomion arvoista on kuitenkin se, että suomalaiset työllistyvät maisteriksi valmistumisen jälkeen verrattain nopeasti koulutustaan vastaavaan työhön. Opiskelijat myös muodostavat työvoimastamme 11 prosenttia ja todellinen opiskeluaika on huomattavasti lyhyempi kuin aika opiskelupaikan vastaanottamisesta valmistumiseen. Opiskeluaikojen lyhentämisessä tulisikin keskittyä pohtimaan opiskelukulttuurin muutosta.
Opiskeluistaan innostuneet opiskelijat suorittavat opintopisteistä enemmän ja paremmalla keskiarvolla. Tämä puhuu sen puolesta, että opiskelijoiden ohjaamista oikealle alalle kannattaa tehostaa ja se pitää aloittaa riittävän varhain. Opiskelu on nykyään yhä harvemmin asia, jota tehdään täysipäiväisesti ilman esimerkiksi osa-aikatyötä rinnalla. Aikuisten ihmisten elämäntilanne ei välttämättä sovellu koulumaiseen opiskeluun ja varsinkin yliopiston puolella muistutetaan usein, ettei kyseessä ole koulu. Opiskelumenetelmät eivät kuitenkaan ole kehittyneet joustaviksi ja yksilöiden erityispiirteitä huomioiviksi.
Nykyteknologia mahdollistaa etäosallistumisen opetustilanteisiin, mutta tätä mahdollisuutta hyödynnetään vain vähän. Pelkona nähdään se, että aito kommunikointi ja keskustelu vähenee. Lisäksi äärimmilleen vietynä kehitys johtaisi yhteisöllisyyden laskuun korkeakouluyhteisössä. Olennaista teknologian hyödyntämisessä on kuitenkin se, että parhaimmillaan se vapauttaa resursseja aitoon kanssakäymiseen ja luo opiskelijoille mahdollisuuksia yksilöllisiin opintopolkuihin.
Vapautuvat resurssit tulee käyttää opetushenkilöstön pedagogisten taitojen kehittämiseen ja opiskelijoille annettavan ohjauksen lisäämiseen. Kontaktiopetuksen vähentyessä ja opiskelijoiden oman vastuun lisääntyessä ohjauksen ja laadukkaiden opetusmenetelmien merkitys korostuu. Opintojen sujuvoittamisessa erilaisten oppijoiden tarpeiden huomioiminen on tärkeää, joten kaikkea opetusta ei voida tulevaisuudessakaan siirtää verkkoon. Kontaktiopetuksen merkitys opiskelijoiden ohjaamisessa ja esimerkiksi työelämässä tarvittavien vuorovaikutustaitojen kasvattamisessa on suuri.
Tällä hetkellä olemme siis tilanteessa, jossa korkeakoulujen rahoituksen leikkaaminen paitsi vähentää käytettävissä olevia resursseja, myös hidastaa koulutusjärjestelmämme kehittymistä. Tavoitteet osaamisintensiivisestä taloudesta kuitenkin edellyttävät, että korkeakoulutuksessamme määrän lisäksi myös laatu paranee. Jos haluamme olla koulutuksessa edelläkävijämaa, on meidän panostettava merkittävästi koulutuksemme kehittämiseen sekä opiskelijavalintavaiheessa että itse opetuksessa.
Mikko Valtonen
@ValtonenMikko
mikko11.puheenvuoro.uusisuomi.fi
Petra Peltonen
@Petrattavaa
petrapeltonen.fi
Kirjoitus on julkaistu myös Mikko Valtosen blogissa Uudessa Suomessa.