Pääkirjaston vierustan aukiolle leikkipuisto

Valtuustoaloite

Turku haluaa olla lapsiperheystävällinen kaupunki ja houkutella lapsiperheitä yhä enemmän asioimaan ja viettämään aikaa kaupungin ydinkeskustassa. Tällä hetkelläkin pääkirjasto on erityisesti lapsiperheiden suosiossa ja sinne tullaan mielellään kauempaakin viihtymään kirjojen ja ohjatun toiminnan parissa. 

Muita erityisesti lapsille ja lapsiperheille suunnattuja sisä- tai ulkotiloja ei ydinkeskustan alueelta löydy eikä parannusta asiaan tullut myöskään esimerkiksi Hansakorttelin remontin myötä.

Kirjaston ympäristössä olisi potentiaalia kehittyä laajemminkin lapsiperheiden olohuoneena. Sen vieressä oleva parkkialuetta ollaan suunnitelmissa muuttamassa aukioksi uuden Kauppatorin valmistuttua. Samalla siihen olisikin toteutettava leikkipuisto lapsiperheiden viihtymistä ajatellen. Kauppiaskatua ollaan muuttamassa pihakaduksi ja kirjaston kohdalla sitä liikennöitäisiin vain kevyttä liikennettä käyttäen. Näin ollen kirjaston ympäristö soveltuisi hyvin lapsille suunnatuksi viihtyisäksi kaupunkitilaksi.

Kaupungin keskusta-aluetta on kehitettävä kaikkien yhteisenä olohuoneena. Lapsiperheiden viihtyminen ydinkeskustassa olisi kaikkien etu ja myös eri asuinalueilla asuvat perheet tuntisivat kaupungin ydinkeskusta-alueen vahvemmin omakseen ja jossa on mukavaa, helppoa ja turvallista viettää aikaa.

Me allekirjoittaneet esitämme, että

kaupunki käynnistää pääkirjaston Kauppiaskadun päässä sijaitsevan parkkialueen muuttamisen leikkipuistoksi.

Valtuustoaloite on jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 18.5.2020

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.