Kuntavaaliehdokkaan arkea

Olen ehdolla kuntavaaleissa nyt toista kertaa. Vuoden 2012 vaaleissa oli 21-vuotias noviisi, joka ei tiennyt mitä odottaa tai mitä eteen tulee. Vaalit menivät siitä huolimatta hyvin (159 ääntä ja varavaltuutetun paikka), sillä nuoruuden innolla ja itsevarmuudella jaksoin huseerata viikkokausia vaalikentillä jakaen itse tekemiäni pinssejä ja paasaten siitä, että kyllä valtuuston pitäisi saada myös joku oikeasti nuori.

Nyt kun olen jälleen lähtenyt ehdolle ja olen huomattavasti paremmin tietoinen siitä, millaista on sekä vaalikampanjointi että itse päätöksenteko, hommasta on tullut paljon vakavampaa. Kuntavaalit alkavat pikkuhiljaa näkyä katukuvassa, mutta se mitä seuraavan vajaan kuukauden aikana tapahtuu, on vain pieni osa kuntavaaliehdokkaan arjessa. Kerron hieman siitä, miten oma kampanjani on rakentunut.

Kaikki alkoi päätöksestä lähteä jälleen ehdolle. Turku on iso kaupunki, jossa näkyvyyden saaminen ei aina ole helppoa ja vaaleissa läpi pääseminen vaatii työtä. Kuntavaaliehdokkaita on näissä vaaleissa 693, joista 67 valitaan. Minulle oli koko ajan selvää, että mikäli olen ehdolla, aion tosissani päästä läpi. Sen vuoksi päätös lähteä ehdolle oli myös päätös käyttää merkittävästi omaa aikaa ja rahaa tavoitteen saavuttamiseksi. Kaikki tämä tapahtui jo yli vuosi sitten.

Kampanja alkoi jo kesäkuussa

Turun SDP nimesi ensimmäiset ehdokkaansa – minut mukaan lukien – viime kesäkuussa. Silloin tehtynä olivat jo ensimmäiset suunnitelmat siitä, millaisen kampanjan tulen tekemään. Analyysi edellisten vaalien tuloksesta. Paljon valintoja sen suhteen, mitä tehdään ja mitä ei tehdä. Missä ollaan ja missä ei olla. Myös vaaliteemani päätin pääosin jo silloin.

Joulukuussa jaettiin pipareita lumettomassa Turussa.
Joulukuussa jaettiin pipareita lumettomassa Turussa.

Kesän aikana väkersin nettisivuni uusiksi ja kävimme ottamassa uusia valokuvia kampanjakäyttöön. Tein koko ajan myös laskelmia siitä, paljonko pystyn käyttämään vaaleihin rahaa. En ole missään vaiheessa jättänyt asioita sen varaan, että saisin jostain vaalitukea. Lähipiiri on kyllä päättänyt tukea – enemmän kuin olin toivonut – mutta mitään mystisiä varakkaita vaalirahoittajia ei ole tielle sattunut.

Syyskuussa otettiin virallinen vaalikuva. Tein myös päätöksen siitä, että kustannustehokkaampaa on käyttää rahansa pääosin ulkomainoksiin lehtimainosten sijasta. Kun seuraavan kerran selailet Turun Sanomia ja jossain sivun kulmassa on käyntikortin kokoinen kuntavaaliehdokkaan mainos, niin kiinnitä siihen edes sen verran huomiota, että muistat sen maksaneen monta sataa euroa.

Syksyllä keräsin kasaan omaa tukiryhmääni, jolta olen saanut paljon hyviä ideoita kampanjointiin. Tukiryhmä antaa sellaisen henkisen tuen, ettei ole yksin tekemässä tätä projektia. Joulun alla muistelin, millaista se katukampanjointi onkaan jakamalla 200 itsetehtyä piparia torilla.

Loppurutistus riippuu äänestäjistä

Alkuvuosi on ollut materiaalien kilpailutusta ja tilausta, sekä vaalikoneisiin vastailua. Kuinka pitkästi perustelisin vastauksiani? Millaisia esitteitä tilaisin? Millaisia jakomateriaaleja? Kuinka paljon? Riittävätkö rahat? Kun viime viikolla vihdoin saimme numerot (omani on 383!), tuhannet kuntavaaliehdokkaat ympäri maata soittelivat painotaloihin, että nyt saa laittaa koneet laulamaan.

Väliaikainen profiilikuva on ajastettu vaihtumaan 10.4. klo 8.00.
Väliaikainen profiilikuva on ajastettu vaihtumaan 10.4. klo 8.00.

Viikonloppuna ensimmäiset ulkomainokset ilmestyivät katukuvaan ja kuukausien työ alkaa todella konkretisoitua. Mutta loppurutistus puuttuu vielä. Seuraavat viikot menevät vaalikentillä ihmisten kanssa jutellessa. ”Oletko jo päättänyt ketä äänestät? Mikä sinulle on tärkeintä?”

Yli vuoden kestänyt projekti päättyy 9.4. Tajusin kuinka vähän aikaa siihen on, kun vaihdoin Facebookiin väliaikaisen profiilikuvan, jossa näkyy vaalinumeroni. Alle neljä viikkoa. Mitenköhän tässä mahtaa käydä? Se riippuu äänestäjistä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *