Keskiviivan vasemmalla puolella on liikaa puolueita

Erkki Tuomioja totesi puheessaan Pohjanmaan sosialidemokraattisen piirin 110-vuotisjuhlassa seuraavaa:

Sipilän hallituksen muodostamisen jälkeen ovat opposition kolme suurinta puoluetta, SDP, vihreät ja vasemmistoliitto toimineet kaikissa suurissa ja useimmissa pienissä kysymyksissä hyvin yhtenäisesti samankaltaisten politiikan perusnäkemysten pohjalta. On syytä nyt varmistaa, että nämä puolueet myös vaalien jälkeen ovat yhteisessä rintamassa määrittämässä uuden hallituksen politiikan suunnan.” (Lähde: Demokraatti)

Tuomioja ei suoraan ehdota Ruotsista tuttuun blokkipolitiikkaan siirtymistä, mutta haluaisi tiivistää erityisesti puolueiden yhteistä ohjelmatyötä.

Olen Tuomiojan kanssa pääosin samaa mieltä. Keskiviivan vasemmalla puolella olevilla puolueilla on paljon samoja tavoitteita, joita on helpompi edistää yhteistyössä kuin erikseen. Ennustan kuitenkin, että pitkällä tähtäimellä suunta ei tule olemaan blokkipolitiikka, vaan laajempi muutos puoluekartalla.

Ei ole mikään salaisuus, että SDP demografiaongelma on vähintäänkin samansuuruinen kuin koko Suomen. Nuoret ja työikäiset keskiviivan vasemmalla puolella olevat äänestäjät eivät löydä tietään demareihin. Sekä vuoden 2015 demokratiaindikaattoreiden että vuoden 2015 eduskuntavaalitutkimuksen perusteella aika moni heistä näyttäisi olevan vihreissä.

Vasemmistoliitto on äänestäjien perusteella kahta edellistä huomattavasti enemmän vasemmalla, mutta puolue on uudistunut viimeisten viidentoista vuoden aikana niin reippaasti lähemmäs vihreitä, että moni duunari (mm. Vasemmistoliiton edellinen puoluesihteeri Marko Varajärvi ja SKP:n viimeinen pääsihteeri, Vasemmistoliittoa perustamassakin ollut Asko Mäki) on löytänyt uuden poliittisen kodin demareista.

Samoille apajille keskiviivan vasemmalle puolelle on tulossa myös Feministinen puolue, joka parhaillaan kerää kannattajakortteja. Suoraan sanottuna toivon menestystä Feministiselle puolueelle. Tasa-arvo ei enää edisty suomalaisessa yhteiskunnassa. Uskon Feministisen puolueen pystyvän herättämään sellaista keskustelua tasa-arvosta, johon yksikään muu puolue ei ole pystynyt enää pitkään aikaan.

Keskiviivan vasemmalla puolella on siis tarjontaa. Nyanssieroja löytyy siitä, kuinka kaukana tai lähellä keskiviivaa ollaan, mutta perusvire on samansuuntainen. Porvaripuolueiden löydettyä toisensa tämä on tullut selkeästi näkyviin. Ja juuri tämän yhteisen perusvireen takia puolueet kilpailevat jatkuvasti paitsi poliittista oikeistoa, lopulta myös toisiaan vastaan.

Pikku hiljaa puolueiden näkemykset lähentyvät toisiaan, kun kaikkien toiveissa on kannattajakunnan laajeneminen. Laajenevaa kannattajakuntaa taas havitellaan suurin piirtein samanmielisten joukosta. Ja silloin herää kysymys: miksi puolueita on niin monta, jos kaikkien suunta on sama?

Väitänkin, että keskiviivan vasemmalla puolella on liikaa puolueita. Vielä nyt kukaan ei näe edes painajaisunia luovuttamisesta, mutta mikäli yhteistyö merkittävästi lisääntyy, 10-15 vuoden kuluttua vähintään yksi neljästä on tippunut pois.

Vieläkö yhteinen ohjelmatyö kiinnostaa?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *